Siiri Alina Laitinen 90 vuotta

21.4.2007 Harjumaan Riistamajalla

Tervetulova vua kaekile minunnii puolesta näehi ikkääntymisrientoehi. Meinoon nyt vähä aekoo olla piälysmies tään äijin muisteluksen ajan, eli aijon kertova joestae äiji elämä varrele sattuneista tapahtumista.  Tässä hommassa miuva o aottana mon immeine, jotka kertoelvat minule näetä juttuja.  En ossoo muuta ku kiittee avusta hyvi paljo.  Samala saen tietee monelaesija uusijakkii juttuja äiji elämä varrelta.  Tos mukavoo ol tätä tehä.

Ja nyt meinoon muuttuva päeväsankari roolii:

Ka jossaeha sitä immeise pittää syntyvä, ja  parempata paekkooha ei mualimassa uo ku Vanhamäk´.

Muistan semmosennii, ku pikkuveljet Kalle ja Kaoko leikkivät Matti-serku kanssa.  Näessä leikeissä minä olin aena lehemä, jota vietii sonnille.  Tähä lehemäasijaa minä palloon vielä myöhemmi tässä jutussae.

Minu isäpuolein Vihtorj` olj´hyvä miesj.  Minä tuli Vihtori kanssa toemee oekee hyvi.  Monesti myö käötii kahestaa kaopunnissa eli Mikkelissä, joka siihe aekaa olj´ jo suurkaopunt.

Minun tek yhelä reissula mielein kenkijä,  ja ku en osant valita, kummatko kengät kahesta kenkäparista haluvan, niin Vihtori sano, että ota molemmat.  No ehä minä uskaltana niitä kottii viijä äetiin nähtäväks, jote laetoen ne halokopino rakkoo piiloo.  Nuoremmat siskot ne sitte löytivät, ja selekkaoksijaha siitä seoras.

No,  ikkeehä siitä tulj joka päevä minullekkii lissee, ja alako kakslahkeiset kiinnostammaa.  Iltamii pit piästä, hinnala millä hyväsä, vaekka äet olj piilottana minu tanssikenkäe viljapeltoo.

Muistan se illa niiku eilise, ku´lähettii venneelä Luotojärve yli iltamii Arkosiiri kanssa.  Varkae lähettii, ja uateltii, että hyvi männöö, kukkaa ei huomoo, mutta eipä uateltu ennää nii,  ko oltii yli puole järve.  Oekee mukava emakko olj huomannu meijä  lähö ja sehä olj uimassa meijä perässä.  Liekkö silläe olna karjut mielessä.   No, eipähä suatu karjuja kukkaa sillä reissulla. 

En tiijä, oesinko tuosta tanssireissusta selekäen kippeötöny, ku en piässy pitkää aekaa vuoteestakkaa ylös.  Äetiin Anni voetelj sitä viime linjamentilla ja sipas pirruuttaa tuota aenetta minu horostumppelii, ku makasin siinä voijeltavana huarat levällää.  Se aene poltti hirveesti, varsinnii ku en piässy mihinkää liikkeelle selä takija.  Mutta immeise mielj o´ soppeutuvaene ja muistavaene, sen tämä tarina teile kertoo. 

Kulu jonnii aekoo, ku oltii äijin kanssa yhtä aekoo Raotase saonassa.  Kaekkije yhteesattumije summa olj´, että ku äet pesj ´ ihtijää, nii minä näe sammaa aekaa äiji horostumppelii ja nurkassa tervatynnyrin.  Siinähä olj´ valamiina sopivat aeneet liäkkeeks.  Niihä minä tervasin äetiin horostomppelii, ettei piäse vua pillaantummaa.  Saeha minä viettee aeka pitkä ajan tuon jäläkee piilossa, enneku äet laohtu.

Sittehä minä löysi elämäen miehe, Laorin.  Ajeltii polokupyörälä ja minä tyttö istui pyörä putkela.  Romanttistaha se olj, ja niihä siinä käv, että naemisii mäntii.  Meijät vihittii Läsäkoske työväetalola, ja samala ne olj talo käöttööottovihkijäeset.

Hiämatkoo suunniteltii, mutta vastavihitty mies lähti hiämatkale ulokomaele yksi ja olj sielä viis vuotta.  Onneks käv välilä kotomuassae lomala.  Tuliaeset näkkyyvät olleileva tuola, Taena ja Paola.  Taena synnytykse yhteyvvessä taesin tuskissaen repijä Raotase Toenin suappaanvarrenkii halaki.

Kertovat jotkut Laorista, ----täähä suattaapi olla niitä sotajuttujakkii, että kuulemma ryssie keskuuvvessa olj tullu pakokaohu, ku suomalaeste juoksuhavvasta olj kuuluna huuto: ”Minnoon läheltä Mikkelijä, nyt tulloo ryssälle nikkelijä.  Ja sitte olj konepistoolj laolana.

Tää o sitte tuas tosjuttu.  Laori olj pelana rintamala korttija ja olj voettana aekamoese summa rahhoo.  Sehä lähetti ne rahat minule ja laetto kirjee, että osta itelles oekee hempee mekko näelä rahola.  No, ku Laori sitte tulj sotareissulta lomile, nii olpaha Omenaene uottamassa.  Minähä e hennona ostoo mekkova, vua kävi ostamassa lehemän Kangasnieme takkoo.  Lehmä nimi olj Omena.  Minähä haen sen jalakapatikassa.  Palluumatkala oltii lehmä kanssa yötä Orava torpassa ja yöpymine maksettii Omena maijola.  Hyvä lehmähä se olj ja oekee rasvamaetone.

Kerra sattu yhtenä juhannusuattona, että Hännisen hevoset ol  piässeet irti, ja meinasvat tulla kaorahalameesee.  Lassi olj saonassa ja kiire ku olj, ei ehtinä laettoo vuatteita piällee.  Niihä siinä ukkoenj juoks ilekosillaa hevoste perässä juhannusuattona, että joha sitä o` osattu viuhahtoo entisinäkii aekona.

Minu ensimmäene poekaen Tapijo ei suana olla tiälä muanpiälä kavvoo meijä ilona.  Mutta ol se sukkela ja rohkee poeka, ja kiipeil paljo.  Oltii jossae reissussa, ja Kajanti Jenni jäe Tapijo lapsevahiks.  Jennilähä olj semmone vaeva, että kuloku olj vaekeeta ja keppi ol aena oltava mukana.  Sehä olj iha ihmeissää,  mite se sua poja sieltä poes, ku Tapijo kiipeskii yhtäkkijä aeta ylisille.  No hyvihä se tappaos kuitennii sitte piätty.

Tään kolomanne tyttöen, Eijan, eli Minnan minä kävi tekemässä oekee synnytyslaetoksela.  Hyvähä sielä olj synnyttöö, ja hyvähä tuosta tulj niiku muistae, mutta kuloku Mikkelii olj kelirikkoaekaa nii vaekeeta, nii piätin, että tää viimene laps synnytettää tuas kotona.  Katottii sitte Laori kanssa parraaks lähettöö Ossi tuone Pohjammualle, samalaha se viep tiältä kulttuurija männessää pohjalaesille.

Sit ku lehmät laetettii poes, ruvettii Laori kanssa matkustelemaa oekee urakalla.  Osa matkoesta tehtii yhessa, osa eriksee.  Matkasiirikshä ne minuva jo alakovat tituleeroomaa.  Tulha sitä käötyvä Ruotsit, Tanskat, Hollannit, Belgiat, Luksempurit, Ranskat, Romaniat, Israelit, Neuvostoliitot ja Virot, kaekkija en taija muistookkaa.  Mielee jäe itkumuurit ja muut Ruamatun paekat.  Parriisi olj sellane rötiskökaopunt.  Virossa noppeotin meijä mänövä niilä liukuportaela.  Sanovat, että olisi muka kuatunu niissä, mutta sillä konsti piästii jonoje ohi.  Vähä tulj paekat kylläkii kippeeks.

Vähä uon tehny noeta mattoja ja muitae kästöetä, vastojen tekovakkii oon käöny nevvomassa immeisille.  Minu tarkotuksein o tehä sellasta tavallise hyvvee kästyötä, joka kelepoes muilennii. mutta eihä sille mittää voe, ku alakaa tuota ikkeeki jo olemaa, että priimooha niistä tulloo.

Minnoon pannu merkile, että tuo luonnonsuojelu alakaa mänemää jo semmoseks vouhotukses.  Tässähä sattu pari vuotta sitte, että pit soettoo jo Ossile, ku síllä o se ilemakivväärj, että ottaa sen mukkaa ku tulloo seoroova kerra käömää.  Rupes pelottammaa, että ne vouhottajat näkköövät sen otuksen ja pia kaekki paekat raohotettaa.  Oes parempi ampuva se poes kaekessa hiljasuuvvessa.  Ossi ei uskaltant sitä ampuva, sano jottae, että ampumíne maksaa liija paljo, jos jiäp kiini.  On kuulemma hinnoteltu nii kalliiks tuo valakoselekätikka.  Hävishä se sieltä Paoninniemestä, eikä tult niitä raohotuksia.  Ka ossooha se minijäkkii ampuva.

Ehä minäkää tänne muan piäle varmasti jiä.  Eihä se jiänä Metusalemikaa.  Mutta otetaa vastaa kiitollisuuvvella kaekki päevät, mitkä minule suvvaa.  Eihä sitä viimeistä päevee aota ihmise jiähä uottelemmaa.  Aeka tulloo sillä viisii pitkäks.  Voep tehä kaekennäkösijä hommija.  Niihä sitä sanotaa, että sielä toesessa paekassa o kaekkee, mutta eppäelen mahtaako olla nii hyvijä perunoeta ku Paoninniemessä.  Hyvijähä ne olj Raotase Matinkii tuomat punaset potatit.  Kanoleha se ne toe, mutta ehä minä hennona kanole nii hyvijä peotattija syöttee.  Ite ne söen.

Potatit minon jo laettana muaha ja jorriini juuret o vielä kellarissa.  Huomena viimestää pitäs nekkii muaha laettoo, jos ei vua ruppee satamaa lunta.

Tässähä sitä olkii jonni verra muisteluja, toevottavasti ette pitkästynneet.  Nuor tyttöhä minä vieläe uon. 

 Äijille syntymäpäevänä 2007, poekaes Ossi tään rustas.  Onnea vielä oekee paljo!

 Eli suomeksi: 

Kirjoittanut Ossi Laitinen, Siiri Laitisen nuorin lapsi.
 
Powered by Smart Kotisivutyökalu