SIITARIN PAAVOSTA TULI OLONEUVOS

 

Paavo syntyi vuonna 1934 pienviljelijäperheen kuopukseksi Harjumaan Kotalahteen. Hän kävi supistetun kansakoulun suurelta osin sota-aikana. Koulun jälkeen hän seurasi Tauno-veljeään täysipäiväiseen metsätyöhön.

Jo nuorena Paavo harrasti paljon urheilua, varsinkin hiihtoa ja yleisurheilua sekä kalastusta. Isältään hän peri metsästysharrastuksen ja monta hirveä onkin Harjumaassa kaatunut vuosikymmenien aikana.
 

Kotalahden tilalta Kuuselaan
 

Paavon ja Tyyne Hokkasen sekä Paavon Tauno-veljen häitä vietettiin yhtaikaa vuonna 1957. Tyttäriä Paavolle ja Tyynelle on siunaantunut neljä. Vanhin ja nuorin tyttäristä ovat muuttaneet Helsinkiin. Eija on lainsäädäntöneuvos ja Jaana IT-alalla. Keskimmäiset tyttäret asuvat Mikkelissä. Lea toimii vanhustyössä ja Heljä on kotitilan jatkajana Kotalahdessa. Lapsenlapsia Paavolla on seitsemän.

Paavo ja Tyyne viljelivät Kotalahden tilaa vuoteen 1992 saakka. He pitivät lypsykarjaa ja lisäksi Paavo hankki perheelle elantoa metsätöistä ja koneurakoinnilla. Syksyllä 1992 tehtiin sukupolvenvaihdos, kun Heljä-tytär yhdessä miehensä Jorma Kontion kanssa ottivat tilanhoidon vastuulleen. Paavo ja Tyyne muuttivat Harjumaan keskikylälle Kuuselaan.
 

12 vuotta tielautakunnan puheenjohtajana
 

Yhdistystoiminta veti Paavoa puoleensa jo nuorena. Hän toimi aktiivisesti paikallisessa urheiluseurassa ja vuodesta 1955 silloisen Maalaisliiton paikallisosastossa. Mikkelin Osuusmeijerissä ja Tuottajain Maidossa osuuskunnan luottamus- ja hallintohenkilönä Paavo ennätti olla peräti 18 vuotta.

1970-luvulla Paavo lähti mukaan kunnallispolitiikkaan. Ensimmäinen pesti hänellä oli Mikkelin maalaiskunnan metsälautakunnassa. Metsälautakunta yhdistyi myöhemmin maaseutulautakunnaksi, minkä jäsenenä Paavo sai edelleen jatkaa. Vuonna 1985 Paavo valittiin Mikkelin maalaiskunnan kunnanvaltuustoon. Yhtäjaksoinen pesti kunnanvaltuuston jäsenenä jatkui edelleen yhdistetyn Mikkelin kunnanvaltuustossa aina vuoden 2004 loppuun. Mikkelin maalaiskunnan kunnanhallituksessa Paavo oli jäsenenä neljä vuotta sekä kahdeksan vuotta Mikkelin seudun kansanterveystyön kuntayhtymässä.

Tiet ja tieasioiden hoito ovat olleet Paavolle erityisen tärkeitä. Mikkelin maalaiskunnan ja myöhemmin Mikkelin kaupungin tielautakunnan puheenjohtajana Paavo ennätti olla yhteensä 12 vuotta ennen kuin hän jättäytyi pois politiikasta viime vuoden vaihteessa.

 

Paavo Siitari puheenjohtajana tietoimituksessa viimeisen kerran 14.12.2004.

Paavolla oli monia muitakin kuntayhtymän luottamustoimia. Myös kotikylällä hän ennätti toimia mm. edellä mainitun urheiluseuran lisäksi kylätoimikunnassa ja kansakoulun johtokunnassa.

Paavolla olisi ollut vieläkin mielenkiintoa jatkaa Mikkelin kunnallispolitiikassa, mutta puolison vaikea sairaus talvella 2004 laittoi asiat uuteen järjestykseen. Nyt päivät kuluvat kotiaskareissa sekä harrastusten parissa. Kalastus on edelleenkin Paavolla yksi mieluisimmista harrastuksista. Aika kuluu kesäisin ravustamassa ja talvisin pilkkien sekä katiskoja tehden. Myös metsähoitotyöt ja eläkeliiton tapahtumissa käynnit pitävät mielen virkeänä. Ja kyllähän pitkän linjan poliitikko edelleen seuraa tiiviisti päivän politiikkaa.

Teksti ja kuva Kristiina Jaakkola

 
Powered by Smart Kotisivutyökalu